Olen harrastanut kuvataidekoulua lähes
12 vuotta, mutta muutettuani Helsinkiin
kuvataiteiden harrastaminen on
lopahtanut lähes kokonaan. Töiden
ohella en jaksa tiivistahtisia ja
kalliita taidekursseja, kun lähtökohdat
monen erilaisen taiteen tekemiseksi
kotonani ovat olemassa.
Aikaa
kuvataiteen tekemiselle minulta löytyisi
arviolta varmasti kerran parissa
viikossa 2-3,5 tuntia kerrallaan.
Taidetta voisi tuottaa kotonani ja
materiaaleja hankkia yhdessä tarpeen ja
varallisuuden mukaan. Käytännöksi voisi
ottaa jonkin aiheen miettimisen
valmiiksi "tunnille". Aihetta
saisi sitten työstää työpajaluonteisesti
valitsemaansa materiaalia käyttäen ja
omannäköisekseen kehittäen.
Harrastuskaverilta/ -kavereilta
toivoisin perustaitoja kuvataiteen eri
tekniikoista (maalaus, savityöt,
grafiikka...), idearikkautta ja intoa
taideharrastukseen.